Olen vuosien ajan ostellut kirppareilta kiinnostavan oloisia vanhempia kristillisiä kirjoja, mutta osaa en vain ole koskaan tullut lukeneeksi. Aina on ollut jotain sillä hetkellä "tärkeämpää" luettavana. Saadakseni hyllyssä pölyttyvät lukemattomat kirjat luettua, otan niistä aina jonkin mukaan työreissujen iltalukemiseksi. Nyt viimeisimmälle reissulle lähti mukaan Esa Santakarin ”Armon kirkko” (Sley 1966).
Kirjassa on hauska, vähän erilainen rakenne, jonka ei kannata antaa haitata. Siinä kulkevat vierekkäin kaksi eri tekstiä, aukeaman vasemmalla sivulla toinen ja oikealla toinen. Nyt kirjoitan tässä hieman enemmän ajatellen sitä kevyempilukuista, eli aukeamien oikeanpuoleisilla sivuilla kulkevaa tekstiä, jota toinen puoli sitten täydentää.
Armon kirkko on hyvin ajankohtainen teos. Siinä tuodaan raikas ja elävä kuva kirkosta. Kirjan vertaukset ovat puhuttelevia. Se muistuttaa, ettei kirkolla ole varaa vieraantua ihmisten arjesta vaan tehtävämme on hyvin arkisessa maailmassa.
”Talvi on tullut, sanoo Augustinus eräässä saarnassaan. Ajattele näitä köyhiä, miten voisit pukea alastoman Kristuksen? Sanotko sinä: Kristus on nyt taivaassa? Katso ympärillesi! Hän makaa ovesi ulkopuolella. Hän on nälkäinen. Hän palelee. Häneltä puuttuu kaikkea... Jospa sinä, joka edistyt opissa, myös edistyisit hyvissä töissä!”
Kirja oli matkalukemisenani reissulla tutkimaan uuden kohdealueemme tilannetta. Tuntuu siltä, ettei se voinut tarttua mukaan sattumalta. Niin kiinteästi se liittyi keskusteluihin, joita tapaamiemme ihmisten kanssa kävimme. Kirjasta huokuu vahva lähetystyön tekemisen henki. (Meidän pitäisi muistaa enemmän alleviivata raamatuistamme sanoja, jotka laittavat toimimaan, kuten: menkää ja tehkää, viljelemään ja varjelemaan, rakasta...)
”Kun meille on opetettu, että seurakunta on siellä, missä evankeliumi puhtaasti saarnataan, alleviivaus ei ole vain sanassa evankeliumi tai sanassa puhtaasti vaan myös sanassa ’saarnataan’; samoin sakramenttien kohdalla sanassa ’jaetaan’. Jos evankeliumi on niinsanoakseni museossa, se ei luo Jumalan seurakuntaa.”
”..jos sanamme ovat ihmisten mielipiteitä ja julistuksemme todellinen sisältö jotain muuta kuin ilosanomaa Kristuksesta, on selvää, että saarnatuoliemme juurella ei ole Jumalan kansaa. Tyhjät penkit saarnaavat papille parannusta.”
Nämä sanat puhuttelivat, olenhan lähtöisin Suomesta, jossa kirkko on jo pidempään haastettu uusiutumaan, ja toisaalta vierailimme parasta aikaa alueella, jossa myös osa vanhoista saarnapaikoista oli päässyt kuivumaan kokoon, ja pohdimme, miten seurakuntien toimintaa voisi elvyttää ja viedä myös uusille alueille.
Jos minulla oli mennyt vuosia, etten ollut saanut tartuttua Armon kirkkoon, luulen, että tästä eteenpäin siihen tulee palattua uudelleen ja uudelleen. Kirjalla on paljon annettavaa kenelle tahansa, joka haluaa viettää pienen lepohetken hyvin raikkaan evankeliumin äärellä. Erityisen hyvä se on niille, jotka uskovat, että kirkon parhaat vuodet ovat vasta edessäpäin, ja haluavat toimia sen kirkon rakentamiseksi.
”Miten mitättömästi olemme kirkosta ajatelleet, miten itsekeskeisiä ja köyhiä olemme olleet. Juuri kirkosta puhuessaan Paavali puhuu ’suuresta salaisuudesta.’ Paitsi ilmoituksen kautta tarvitsemme myös ’vaikenevan salaisuuden’ teologiaa, jossa yksityiskohdat häipyvät hämärään, jotta kokonaisuus näkyisi valtavampana ja säteilevämpänä. Tämä kokonaisuus, tämän kirkon hahmo ei kuitenkaan ole salaisuus: se on Kristus.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti