Läheltä piti

Tuskastuin kun oli niin hidasta. Tuntui, että aina kun menin siihen rahalaitokseen, kohdalleni osui aina juuri se virkailija, joka kaikkein eniten ei tahtonut minua palvella. Sama toistui moneen kertaan. Eräs virkailija erityisesti tuntui saavan aikaa kulumaan paljon ystävien kanssa puhelemisiin ja milloin kukakin sai mennä edeltä, vaikka jonossa seisottiin kaikki. Kyllästymiseni varmasti näkyi päälle ja entisestään heikensi palvelua.'

Kerran olin kirkollamme kokouksessa, jossa oli myös kyseisen rahalaitoksen edustajia. Pohdiskelin, että sanoisin edustajille, että toimintanne on ok, mutta asiakaspalvelijoistanne erityisesti yksi saa asioinnin hyvin ikäväksi. En kuitenkaan sanonut.

Seuraavana päivänä minulle selvisi, että kyseinen virkailija olikin yhden kirkkomme kristityn puoliso, vieläpä edellispäivän kokouksessakin istununeen henkilön, jonka kanssa asioin useinkin, en vain ollut tuntenut hänen perhettään. Tapasin heidät yhdessä ja tämä kristitty esitteli meidät toisillemme, kättelimme ja sanoin, että tunsimmekin jo toisemme. Olin ihan iloinen, etten ollut edellisenä päivänä mennyt reklamoimaan palvelusta. Tapaaminen olisi voinut olla hieman viileämpi.

Sen jälkeen palvelu on ollut hyvää. Se kelpaa minulle hyvin, mutta parempi olisi, kun ihmiset palvelisivat toisiaan hyvin, tunsivatpa sitten toisensa tai eivät tai kuuluivatpa sitten samaan kirkkoon tai eivät.

Tarinalla on myös opetus. Ilmeisesti vaikeneminen on aina silloin tällöin paikallaan tai muuten voi tulla toraa.

Säkki

*Lämmin päivä, illalla 22.2^oC, tuntuu viileältä

 

Oltiin vaimon kanssa tulossa suomikirjastolta Nyakatosta ja  kääntymässä tienhaarasta kaupunkiin, mutta päätettiinkin, että käydäänkin katsomassa.

Ajettiin vähän matkaa eteenpäin ja käännyttiin ja tultiin teollisuusrakennusten välistä tuttuun paikkaan. Lupaavalta näytti, kun palaneen talon päällä oli uusi komea katto ja muutenkin näyttii uudelta ja siistiltä. Tuttu mies tuli ovelle vastaan ja hymyili, että on taas avattu ja pari päivää on nyt paahdettu. Se oli helppoa huomata kun ulkona tuoksui hyvälle kahville. Onnittelimme miestä ja pahoittelimme vielä kerran paahtimon tulipaloa. Mies kertoi, että koneet olivat loppujen lopuksi kärsineet vain vähän ja olivat olleet kunnostettavissa.

Parasta aikaa paahtumassa oleva kahvi oli vähän erilaista, kuin oma toiveemme ja mies lupasi, että seuraavalle päivälle sitä meidän paahtoa taas saisi. Kiitimme ja lupasimme tulla silloin iltapäivällä sitten uudelleen. Kun menin hakemaan, oli kymmenen kilon säkki ovenpielessä valmiina odottamassa.

 

 

Nyt meillä on taas joksikin aikaa sitä kahvia, jonka kanssa täällä pääsi oppimaan, mitä hyvä kahvi tarkoittaa.

Jos ajatuksesi Afrikasta...

(Päivällä ukkoskuuroja, illalla 22.1^oC, tyven ja pilvetön taivas.)

.. on tämä:

 

Olet ihan oikeassa. Mutta se on yhtälailla myös tätä:

 

 

Turvassa

Sateisen ja pilvisen päivän ilta, 23^oC, tyven.

Työpäivä on kulunut monelaisia turvallisuuteen liittyviä teemoja pohtiessa.

Minulle vahva todistus Jumalasta arjen keskellä on se, kun katsoo miten loppujen lopuksi  vähän lähetystyössä oleville on sattunut kaikista riskeistä ja läheltä piti tilanteista huolimatta.

 Vaikka vahinkojakin on sattunut, olisi ilman varjelusta täytynyt sattua varmasti vielä enemmän.

Tällaisesta Jumalasta me täällä yritetään kertoa. Että älä pelkää!

Huolto 2

*Iltapäivä, pilvetön taivas ja 28.1^oC

Lähdin aikaisin aamulla ajamaan. Mietin takarengasta, jonka paikalla oli vararengas, kun en nopean kokouskutsun vuoksi ollut sitä ennättänyt vaihtaa. Aika myöhään illalla soittelivat että kokousta voitaisiin aamupäivällä pitää. Oli vielä pimeää, kun käännyin kaupungille. Soitin miehelle, jonka olin luvannut ottaa kyytiin ja kysyin missä hän oli odottamassa. Sanoi olevansa vanhalla asemalla ja ajoin ensin väärälle vanhalle asemalle ja sitten vasta tajusin kysellä, että millä näistä vanhoista asemista hän olikaan. Olin kuitenkin jo herännyt. Matkan aikana aamu ja ilma vaaleni ja lämpeni ja avasin ilmastoinnin. Siihen oli tullut jokin vika ja se toimi asennoilla ”pois päältä”ja ”neljä”, eli aika kovaa puhalsi. Suuntasin suuttimia ikkunoihin ja käytin aina välillä pois päältä sitä.

Putkimies oli sillä välin tullut laittamaan sen vielä puuttuvan osan. Vaimo pääsi töiden jälkeen katsomaan, miten työt edistyvät. Putkimies oli lopetellut asennusta ja arvellut kaiken olevan kunnossa. Oli sanonut vaimolle, että avaahan vedet takaisin ja vaimo oli vääntänyt hanaa auki. Putkimies oli sanonut, että laitapa täysille ja vaimon koskiessa hanaan, oli kuulunut "toks" ja kohinaa ja tuo kestäväksi aidoksi englantilaiseksi kehuttu hana oli lentänyt taivaalle ja vettä tulvinut sen paikalta hyvällä vauhdilla. Kaupungin uusien vesitankkien ja järjestelmien myötä täällä on nykyisin tosi hyvät paineet putkissa. Vedet piti katkaista sitten kokonaan ja ilta pärjättiin ämpäreillä ja kauhoilla ja saaveissa olevalla vedellä, mutta eiköhän uusi hana siihen putkeen saada vielä lähipäivinä.

Viemärin tuuletusputki tuntuu hengittävän ikkunasta sisään, pitääpä alkaa sitä illan päälle  tai viikolopulla värkkäämään. Aina täällä tekemistä keksii vapaapäivinäkin.

Hyvät ohjeet auttavat

ohjeita bussissa

Ps. Vanhojen autojen tuonti Afrikkaan on aika isoa. Kehittyneistä maista poistuvat autovanhukset auttavat vähentämään maiden omaa ilmastokuormitusta. Ilmastonmuutoksen kannalta on kuitenkin yhdentekevää, missä maassa maassa niillä vanhoilla autoilla ajellaan. 

90/365 tavaraa

Aamulla 22.5^oC, taivas pilvessä, puuskaista tuulta. Iltapäivällä 27.4^oC, selkeämpää.

Laatikoita kaivellessa löytyi kassillinen kaikkea, joista lähes kaikki oli säästetty vain siksi, että niillä oli ollut jotain tunnearvoa, mutta nyt enään ne eivät olleet erityisen merkittäviä. Aika moni niistä oli jotain sellaista, mitä oli joskus tuonut Suomesta, ei ollutkaan tarvinnut, mutta oli säästänyt koska oli tuonut Suomesta. Nyt niiden aika oli lähteä kiertoon, luulen että joku voi niillä tienata muutaman shillingin.

Seurasin kiinnostavaa keskustelua eräällä verkkosivustolla. Siinä ensin oli aiheena jokin pieni ympäristökysymys, mutta keskustelu paisui ja lopulta siinä puhuttiin jo ihmisten määrästä, maapallon kestämisestä ja luonnonvarojen loppumisesta. Toisinaan joku aina kirjoitti ajattelevansa, että ihmisiä vain on liikaa. Mutta kuka on se ylimääräinen? Syyttävä sormi kääntyy liian helposti kohti kehitysmaita.

Entä jos asiaa tutkisi toisinpäin. Kuka tässä maailmassa ne luonnonvarat kuluttaa? Kehitysmaiden köyhätkö?




Liekö koko kyläkään jossain sopivassa paikassa (kuten Kishapussa), kuluttaa yhtä paljon, kuin yksi tällainen suomalainen perhe. Ruokaa ehkä enemmän, mutta muuta kulutusta ei sitten juuri olekaan. Kun elämme leveästi, näytämme samalla koko maailmalle mallia kohtuuttomasta kulutuksesta, johon kaikki tavoittelevat. Olisiko siis aiheellista puhua, että meitä länsimaisia on liikaa?

Kristillieen ajatteluun tällainen keskustelu ei oikein sovi. Jokaisella ihmisellä on arvonsa ja oikeutensa elämään. Tällaisessa keskustelussa voidaan aina pyytää: "Osoita minulle kuka on se ylimääräinen ihminen, joka tänne ei mahdu!" On siis palattava puhumaan kulutuksesta. Ei siitä mihinkään pääse, että tämän pallon tulevaisuus on kiinni siitä, mitä me rikkaimmat täällä teemme.

Ylen uutisissa oli erittäin hyvä kirjoitus siitä, miten nurinkurista ajattelua me länsimaissa edustamme. Sitä paremmin maa taloudellisesti pärjää, mitä enemmän se kuluttaa luonnonvaroja. Liikelaitos, joka tekee nopeasti jätteeksi päätyviä mutta houkuttelevia tuotteita, pärjää markkinoilla. Systeemin kuuluisi olla toisinpäin. Kaiken pitäisi palkita siitä, mitä kestävämpää toiminta on. (Lue ihmeessä koko juttu: Maailmaa uhkaa ankara pula kaikesta)

Kulutuksen taso, joka olisi mahdollinen ja maailma sen kestäisi on jossain kehitysmaiden köyhimpien ja meidän länsimaisten välimaastossa. Paljon voi tehdä itsekin. Karkkipäiväajattelua voi soveltaa kuluttamiseen. Vain lauantaina kauppaan, ja silloin ostetaan kaikki mitä tarvitaan. Siis tarvitaan. Melko varmasti kulutus tippuu, kun yleensähän minkä tahansa porkkanan tai perunapussin hakemisen yhteydessä niin helposti ostaa ihminen muutakin, turhempaa.

Niin ja kuokka. Se lähti nyt kiertoon. Meillä oli niitäkin monta. Yksi koululainen sai siitä pakolliseen kouluvarustukseen kuuluvan kuokan.  Ämpärin ja patjan oli jo saanut ostettua. Vähän erilaista täällä tämä yläasteelle siirtyminen. Ei mahtunut ihan kaikki tarvittavat kynäpenaaliin. Koulutarvikkeet maksoivat sen perheen isän kahden kuukauden palkan verran ja varsinaiset koulumaksut enemmän. Vaikka varmasti teki perheen taloudelle kipeää, heidän tyttö on nyt koulussa.

Kahdeksan nälkää

*Iltapäivä 25.6^oC, taivas on paksussa pilvessa, sataa ja ukkonen jyrisee.

Työtoverin kanssa ajettiin kokoukseen.  Avattiin auton radio ja kuunneltiin sitä, tuli uutisia. Oli uutinen että Kishapussa on nälkä. Hämmästelimme uutista.  Naapurimaakuntaan Meatuun olimme jakamssa ruokaa vajaa vuosi sitten ja ajattelin, että ei kyllä pääse nyt ihmiset helpolla. Ajattelin, että täytyy käydä alueella työskentelevältä tutulta mieheltä kysymyässä, mistä on kyse. Ensin pidimme kokouksen muista asioista ja sitten menin tuttua miestä jututtamaan. Kertoi, että nälkä alueella todellakin oli. Kahdeksas nälkävuosi oli nyt jo peräkkäin. Saivat aina vähän viljaa pelloiltaan mutta ei riittävästi koko vuoden varalle. Vuonna 2011 oli jo muuttanut iso joukko muualle, ja uusilla alueilla oli tullut levottomuuksia aiempien ja uusien asukkaiden välille. Kertoi myös, että aluksi nälkä johtui osittain siitä, että ihmiset olivat vaihtaneet perinteiset viljat maissiin ja muihin. ”Valkoinen vilja on merkki kehityksestä.” Mutta se ei kestänyt alueen hyvin haastavia ilmoja. ”Mutta kyllä nyt ongelma on se, että enään ei vain sada. Ilma on muuttunut.

Paluumatkalla mietin tilannetta ja ihmisten vaikeita oloja. Mietin ihmisiä, että ovat sitkeitä, kun vain sinnittelevät, vaikka elinolosuhteet ovat huonot.  Suomen Lähetysseura on paikallisen yhteistyökumppaninsa TCRS:n kanssa  toteuttanut alueella hankkeita, joissa alueen vedensaantia ja muita elinoloja on parannettu. Mietin, paljonkohan ihmisiä olisi lähtenyt evakkoon, jos hanketta ei olisi toteutettu. Se anta ainakin enemmän mahdollisuuksia ihmisille jäädä kotiseuduilleen, jos niin haluavat. Illalla kotikaupunkia lähestyttäessä taivas oli pilvessä ja satoikin vähän. Mietin sitäkin, että on tässä maassa hurjia eroja alueiden ilmastoissa, kun täällä vettä olisi vaikka muille jakaa ja muutaman sadan kilometrin päässä ollaan nälässä.

Työtoverini kerran laskeskelivat, että aina se vuosi, jonka viimeinen numero on ”4” on nälkävuosi. 1994, 2004 ja nyt 2014. Mutta Kishapussa nuo viimeisimmät välivuodetkin ovat olleet nälän kiusaamia.

Huolto

*Iltamyöhä, 23.3^oC, tyven, taitaa olla pilvetön taivas. Päivällä oli sadekuuroja.

Putkimies tuli iltapäivällä ja katsoi rikkinäistä liitintä ja toisen tankin täyttöhanaa ja sanoi hoitavansa asiat pian. Menimme toiseen taloon, jossa ongelmia oli enemmän ja niitä selviteltiin. Oli outo kytkentä, ettei vesi tullut kunnolla lämminvesivaraajaan eikä lämmennyt ja vuotavaa hanaa ja muuta kaikkea mitä nyt vain voi olla putkipuolella. Sanoi tulevansa aamulla aikaisin ja luvattiin olla odottelemassa.

Aamulla en voinut jäädä odottelemaan ja sanoin vartijalle, että voisi autella putkimiestä, ja että olisi tulossa aikaisin töihin. Lähdin alkuvuoden ensimmäiseen suunnittelukokoukseen työtiimini kanssa. Minulla ei ollutkaan toimistolla toimistoa vaan se oli remontissa.  Haettiin leipomosta kuin pullaa ja lähdettiin kokoustamaan kotiin, siellä kun nettikin toimisi ja sitä kokouksessa tarvittaisiin. Saisin samalla katsoa putkimiehen pääsevän töihinsä. Hän ei ollut vielä tullut.

Sitä odotellessa alettiin käydä läpi elokuvalaitteita. Edellisellä reissulla oli palanut lamppu projektorista ja uusi lamppu maksaisi aika tavalla. Ja muutakin vikaa olisi siinä joten miljoonan verran shillinkejä menisi huoltoon ja se pitäisi hoitaa Nairobissa ja ilman takeita, että tulisiko kuntoon. Uuden hankinta olisi nyt aika lailla välttämätöntä. Alettiin kaivamaan tietoa netistä, millaista projektoria olisi tarjolla missäkin. Meni sähköt poikki ja tämä minun akuton vanha kone sammui siihen paikkaan. Lupasin katsella projektoreja sitten myöhemmin. Käytiin läpi auton tarvitsemat huollot ennen ensimmäistä elokuvareissua. Kaikenlaista, kuten konepellin katkenneet tukiraudat, siitä löytyikin.

Sähköt olivat poikki pitkin päivää, ja kävivät takaisin minuutin pari kerrallaan. Välillä vain yksi vaihe kolmesta toi virtaa, sitten sekin katkesi. Putkimies tuli iltapäivällä kolmen jälkeen ja sanoi olevansa myöhässä ja olleensa edellisessä talossa kiinni siihen asti. Tiesinkin asian, kun oli tuttujen talossa töissä ja he miestä olivat suositelleetkin. Hän oli hakenut osat ja alkoi korjaamaan. Rikkinäinen liitin oli aika helppo homma. Toisen vesitankin koho ja sen hana olivat hankalammat, oli vahingossa tullut väärän kokoiset osat. Kysyi, laitetaanko silti ne pienemmät osat ja onko minulla vanhaa pyöränkumia, mutta ehdotti, että olisi parempi laitella oikean kokoiset. Sovittiin että asia korjattaisiin toisena päivänä. Mutta sen kaiken, minkä ennätti tehdä, hän teki todella hyvin. Vesitankki ei enään vuotanut, vettä tuli hyvin hanasta ja kun sähkötkin palasivat, oli taas sellainen mukava olo, että mikäspäs tässä taas ollessa. Jatkoin päivällä keskeytyneitä töitä ja printtasin ne. Olikin loppunut väri siitä kasetista.

Kun kerran lupasimme..

*Myöhäinen iltapäivä, 27.6^oC, puolipilvistä, lähes tyven.

..sai kukko luvattua seuraa.

Kukko kiekuu

*aamu 24.6^oC, tuulee kevyesti, pilvetön taivas. Iltapäivä 28^oC, pilvetön ja tyven.

”Kyllä ne pärjäävät”, sanoi vartija ja vapautti kanan ja kukon ulkoilemaan. Itse olin nuorimpiin koiriimme nähden pessimistisempi ja olin ajatellut pitää kyseisen siivekäspariskunnan aitauksessaan. Ne olivat lahjaksi saatu ja perheen nuorimmainen oli keksinyt niille nimetkin, Sanna ja Tuomas, suomiopettajiensa mukaan. Katselin kanojen menoa pihamaalla, ja se näytti juuri siltä, miltä kanojen elon kuuluisi ollakin. Putte –  hieman jälkeen jäänyt kadulta pelastettu koiramme – näytti olevan kyllä kanojen perään. Sitä piti vahtia aluksi. Mutta hämmästyttävän äkkiä koirat näyttivät oppivan, ettei ylvästä kukkoa ja hänen valkoista morsiantaan ollut lupa mennä syömään.

ennen esitystä hän teki lämmittelykseen joitain
harjoituksia

Kanojen vapauttaminen oli yksi monista jouluiloa tuottaneista asioista. Ja mikä hauskinta, maatalosta tulleet ihmisten ja eläinten seuraan tottuneet kotkottajata osoittautuivat hyvin seurallisiksi. Ne etsiytyivät aina sille puolelle pihaa, missä itsekin olimme.

Mutta sitten tapahtui onnettomuus. Kana oli mennyt nokkimaan ruokaa koiran kupista ja siitä hermostuneena villakoira Leevi oli puraissut kanaa. Olin pojan kanssa jotain verstaalla nikkaroimassa, kun vartija tuli puolikuollutta kanaa kantaen ja kysyi, ”olisiko se armeliaampaa?”. Katsoin purtua kylkeä ja totesin, että näin taitaisi asia olla. Hän kysyi, mitä tehtäisiin kanalle, ja ajattelin, ettei tällaisessa maassa sentään syömäkelpoista lihaa aleta maahan hautamaan, vaikka itse en jostain syytä tätä kanaa halunnutkaan pataan laittaa. ”Tee sen jälkeen sille, mitä hyväksi näet,” lupasin. Hän kiitteli ja lähti laittamaan kanan ja vei sen sitten perheelleen.

Nyt muutama päivä tuon jälkeen olemmekin saanut herätä äänekkääseen kieuntaan. Kukko jatkaa päiväkävelyitään, ja koska emme ole vielä ennättäneet hankkia hänelle seuraa, on hänen yritettävä saada aika muuten kulumaan. Ja kun heti makuuhuoneemme puoleisen aidan takana naapurissa on iso kanala, niin minnepäs muualle se kukkopolo tulee miehisyyttään osoittamaan, kuin makuuhuoneen ikkunan alle.

Varsinainen esitys oli lyhyt ja ytimekäs

Kukko kiekuu vain sinullekin, kyllä me vielä sinulle seuraa saadaan, kun taas kunnolla arkeen ennätetään.

hän teki nöyrän kumarruksen
ja olin kuulevinani hänen hyräilevän:
"..sulkeudun sun suosioon ja lopetan"

211 asiaa

*Iltapäivä, 27.7 ^oC, puolipilvistä, tyven

Lapsena ja nuorena tuli luettua monenlaisia taitoja opettavia kirjoja. Oli Baden-Powellin Partiopojan kirja ja sen lisäksi kaikenlaisia erä- ja selviytymisoppaita, poikien askartelukirjoja, joista aina vanhimmissa oli parhaimmat askartelut ja monia muita tuhannen tiedon oppaita.

Sitten jossain vaiheessa tällaisia oppaita ei enään ollutkaan ympärillä, tai ne muuttuivat hyvin kapea-alaisiksi, halutessani vaikka perehtyä tarkemmin johonkin kalastusjippoon. Eräänä päivänä posti toi siskoltani paketin, josta kuoriutui kirja ”211 asiaa, jotka joka äijän pitäisi tietää” (Tom Cutler, Atena 2006). Vuosien jälkeen sain palata taas tuttuun ”tuhannen tiedon maailmaan”, tosin tällä kertaa paljon hauskemmin kirjoitettuun, kuin aiemmissa lukemissani oppaissa.

Olen lukenut kirjan monet kerrat. Kaivelen sen esille silloin, kun haluan lukea jotain todella hauskaa ja olla ajattelematta mitään erityisemmin vakavaa. Ja kieltämättäkin on kiinnostavaa tietää, kuinka lypsetään lehmää tai tehdään kansalaispidätys, sytytetään pieru palamaan (olen nähnyt vain, kuinka eräät keinokuituboxerit syttyivät tuleen eräällä poikaleirillä), kuinka pelataan elefanttipooloa tai tehdään eloonjäämispakkaus tai otetaan suuntaa auringosta rannekellolla. On hyvä osata myös otta kalsarit pois riisumatta housuja, osata morsettaa ja tehdä merisairas appelsiini. 20 sentin sänkyjäristystä täytynee myös joskus kokeilla jollekin sopivan sikäesti nukkuvalle ja ruokaohjeet ovat aika lailla mukavan miehisiä. Kirjan takakansi lupaakin kirjan olevan "elintärkeän käsikirjan äijille, sälleille ja pojille sisältäen kaikki ne jutut, joita ei opetettu koulussa tai partioleirillä."

Vaikka nykyisin kaiken tiedon saa itse hakemalla netistä, olisi näihin vanhan ajan väilillä ihan turhankin tiedon oppaisiin mukava palata. Etenkin jos ne olisivat huumorilla maustettuja, kuin nämä kirjan 211 asiaa ovat.