maanantai 23. maaliskuuta 2015

Lyhyestä virsi kaunis ja muita kuulumisia

 
Sinema Leo -elokuva-auto palasi tänään reissusta. Tiimi oli kaksiviikkoisen reissunsa aikana tavoittanut n. 5700 ihmistä. Ohjelmassa oli ollut elokuvailtoja, kotikäyntejä, hautajaiset, opetustuokioita ja palaveereja uudehkon seurakunnan alueella. "Hienoa että tulitte, täällä on käynyt pappi viimeksi 6 kuukautta sitten." oli ollut palaute alueen kristityiltä.

Monenlaista on pienissä seurakunnissa. Eräällä kylällä oli pieni seurakunta, jossa yksi kylän vanhemmista miehistä oli lupautunut evankelistaksi. Miehellä ei ole mitään koulutusta tehtäväänsä. Jumalanpalveluksen hän oli aloittanut suoraan ensimmäisestä lukukappaleesta hypäten yli synnintunnustukset ja muut. Sitten hän oli lukenut evankeliumitekstin ja saarna oli ollut lyhy ja ytimekäs "Minulla ei ole mitään lisättävää edelliseen tekstiin." Kylän kristityt tiesivät, ettei jumalanpalvelukset ihan noudattaneet luterilaisen kirkon tapaa ja perinnettä, mutta kun mies oli jo vanhempi ja ilman mitään korvauksia lupautunut seurakuntaa johtamaan, ei häntä oltu haluttu laittaa sivuunkaan. "Koulutusta koulutusta, sitä siellä tarvitaan" tuumailivat Sebastian ja Daudi, elokuvatyön tiimiläiset.



Pidimme suunnitteukokouksen tämän vuoden lähetysviikosta. Heinäkuun lopulla noin 200-300 ihmistä jalkautuu uudelle alueelle tavoittamaan ihmisiä. Hiippakunta haluaa tehdä työn perusteellisesti, ja ostaa mm. jo valmiiksi tontin, johon seurakunta voi aikanaan rakentaa kirkon. Sinematiimiä osallistuu vookon toteutukseen.

 
Tänään hiippakuntamme (ELVD, Mwanza) pihaan kurvasi myös naapurihiippakunnan (SELVD, Shinyanga) Sinema Leo elokuva-auto, jonka tiimiläinen Christopher tuli mittailemaan valkokankaan telineen mittoja. Työ etenee kummassakin hiippakunnassa varsin mukavasti.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Maailman vesipäivä

Maailman vesipäivä!

Dar es Salaamissa on paikoin kadut ja talotkin veden vallassa, on satanut paljon. Mwanzassa odotetaan sadetta. Monet monet pellot ovat jo kuivuneet. Jo nyt puhutaan loppuvuoden nälästä. Juuri nyt pilvet lipuvat taivaalle ja ukkonen jyrähtelee, ehkä vihdoinkin tänään. Kunhan ei liikaa. Suomessa loppukin virtaava vesi haluttaisiin kahlita padoilla, Kollajasta ja muista taas puhutaan. Aivan kuin ei olisi vaihtoehtoja. Pakettiin vain kaikki mikä elää ja liikkuu.
Lähes kaikilla kehyjärjestöillä on jotain sanottavaa HIV:istä. Teema on osa ohjelmia ja hankkeita, joita kehitysmaissa toteutetaan. Ympäristöasioiden tulisi olla vähintään yhtä korkealla järjestöjen ohjelmissa, ne koskettavat kaikkia. Hiviltä voi suojautua kondomilla tai uskollisuudella, mutta kumpikaan niistä ei auta, jos juomavesi, ruoka tai hengitysilma on saastunut.

Ihan hyvä miettiä vettä, vaikka edes kerran vuodessa.
(Kuvassa yhden kaivottoman kylän vesilammikko)