Edellä ajava avolava-auto pysähty risteykseen ja jää pidemmäksi aikaa seisomaan. Arvelen kuljettajan rauhallisuuden johtuvan kyydissä olevasta ruumisarkusta ja neljästä miehestä, vainajan saattojoukosta. Arkku on pienikokoinen, olisiko siinä meneillään kenen heistä vaimon tai lapsen viimeinen matka. Taakseni pysähtyvä auto alkaa toitottamaan torvella, ei malttaisi odottaa. Miehet katsovat minua loukkaantuneena, nostan käsiäni ratista, että näkevät, etten ole se, joka koettaa hoputtaa. Miehet nousevat lavalta ja alkavat työntämään autoa. Siinä siis syy hitauteen. On ollut varaa vain huonoon autoon, ruumissaatto jatkaa matkaa autoa työntäen.
Nainen juttelee vaimoni kanssa kampaamosta. Nainen kertoo, että kyllä hän mielellään menisi kampaamoon. Hyväsydäminen vaimoni lupaa maksaa sen hänelle. Nainen muuttuu vakavamman näköiseksi, osoittaa päätänsä peittävää huivia ja sanoo, ”mitä turhia, ei minulla ole hiuksia, mitä kammata”. Tiedän miksi. Ei ole varaa pitää hiuksia.
Nainen ojentaa paperia. ”Anteeksi, kerään rahaa, että pääsisin leikkaukseen. Se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin, mutta minulta puuttuu vielä 30,000 shillinkiä (15 euroa).”
Toinen hautajaissaatto kulkee kaupungin läpi, ajavat editseni liikenneympyrässä. Arkku on poikittain moottoripyörän tarakalla. Pari ihmistä seuraa toisella pyörällä. Siinä kaikki.
Tällaista se välillä teettää, jos kuka on sattunut saamaan sen pienemmän osan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti