maanantai 21. lokakuuta 2013

Kahvia

Mies on asiantuntija, sen näkee, kun katsoo miten hän noukkii paahdettuja kahvipapuja kouraansa ja arvioi niiden paahtoa. Vaimoni on pyytänyt saada erän meille mieluista kahvia, ja mies on luvannut paahtaa kahvin juuri sopivaksi.


Parin päivän päästä saamme hakea kahvin, joka on pyytämällämme tavalla juuri oikein hieman tavallista keskipaahtoa tummemmaksi paahdettu. Pavut odottavat meitä kahden kilon pusseihin pakattuina. Muutaman päivän päästä kahvin aromi on parhaimmillaan. Mikään pakettikahvi ei ole sen veroista, kuin vasta paahdetuista pavuista itse jauhettu kahvi. Tilaamamme kahvi kruunaa yhtälailla joulun kuin pääsiäisenkin. Olen vasta Tansaniassa oppinut ymmärtämään, mitä tarkoittaa kun puhutaan hyvästä kahvista.


Paahtimo on kaupunkimme yksi lukemattomista eri aloilla toimivista pienistä perheyrityksistä. Se ostaa paikallista kahvia, paahtaa ja myös jauhaa tarvittaessa. Heillä on joitain omia tuotemerkkejä, mutta myös pientilaukset onnistuvat. Kahvi ei ole halvinta, mutta se on parasta. On mukava ostaa kahvi ”lähiruokana”, jäähän tällä tavalla koko kahvin tuotantoketjun voitot tuottajamaahan.


Kahviin liittyvä kummallinen juttu tuli vastaan kaupungilla. Halvin kahvi koko kaupungissa on eräässä kaupassa myytävä saksalainen (tai paremminkin monikansallinen) kahvi. Kyseinen kahvi ei ole mitään erityisen hyvää verrattuna paikallisiin laatuihin ja niinpä ne olivat jääneet kaupan hyllyyn. Lopulta kauppias oli laittanut niille sellaisen hinnan, että niistä pääsisi eroon. Niiden alkuperäistä hintaa en tiedä, mutta on ihan mahdollista, että ne olisivat alunperinkin olleet halvempia, kuin tansanialaiset kahvit. Kahvi on siis ensin tuotu jostain saksaan, paahdettu, jauhettu ja pakattu siellä ja sitten lopulta, miksi lie, tuotu myyntiin Tansaniaan. Ja kuinka usein juuri tällaisen maailmanympärimatkan tehnyt kahvi tai muu maataloustuote maksaa vähemmän, kuin suoraan tuottajilta ostettu. Se on aina vähän omituista.


Lomalla kulutimme aikaa kahvipensaiden keskellä, Kilimanjaron juurella Moshissa. Suurten puiden varjoissa kukkivat tai satoaan kypsyttelevät kahvipensaat olivat kaunista katseltavaa. Myöhemmin ostin maatalousmessuilta pihaammekin muutaman taimen kahvia ja teetä, satoa täytynee kuitenkin vielä odotella muutaman vuoden verran.



Kahvi alkaa olla lopussa. Olemme menossa samaan suuntaan, kuin missä paahtimo sijaitsee, ja ajattelemme poiketa tilaamaan taas muutaman kilon erän sitä meille sopivaa. Paahtimon ovi on kiinni ja katolla näyttää olevan jokin remontti menossa. Laittavat kattotuoleja. Tuttu paahtimon työntekijä tulee tervehtimään vähän hymyttömänä. ”Niin, se paloi. Oli yöllä tullut sähkövika ja koko paahtimo paloi. Betoniseinät vain jäivät pystyyn.” Joutuvat aloittamaan alusta. Olemme todella pahoillamme heille sattuneen onnettomuuden vuoksi.


Yksi hyvistä kahveista:
Arushan etiopialaisen kahvilan
mausteinen kahvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti