Ajelin silloin aamun ruuhkassa kaupungille ja olin vähän huolissani. Parkkeerasin lihakaupan eteen ja toivoin hartaasti, että lihakauppiaalla olisi jokin kakku valmiina kylmiössä. Tällä kertaa ei ollut. Kerroin lihakauppiaalle huoleni, olisi pitänyt saada hääkakku iltapäivän hääjuhlaan. Olin luvannut sen työtoverilleni. Kerroin, miksi edellisinä päivinä en päässyt kakkuaasiaa järjestämään. Hän arveli kakun vielä ennättävän. Soitti tutulle leipurille, mutta siellä ei ollut sähköä. Soitti toiselle ja siellä luvattiin kakun onnistuvan. Nyökkäsi minulle, "kyllä tämä tästä vielä järjestyy". Lihakauppias jatkoi puhelua leipurin kanssa ja kysyi välillä, millaisen kakun halusin. Kerroin, että tavallisen hääkakun, yksikerroksisen. "Minkä värisen?" "Puhtaan valkoisen." Sanoi taas ”haloo” puhelimeen, ja kertoi kakkutoiveeni. ”Sellainen tavallinen hääkakku. Väri on kokonaan valkoinen. Laita siihen sitten sen valkoisen päälle vähän pinkkiä ja sinistä. Ei sellaista tummaa vaan sitä vaaleaa. Ja sivuille ruskeaa, suklaata.” En huomauttanut väreistä. Mies lopetti puhelun ja sanoi kakun olevan valmiina tunti ennen hääjuhlaa. Se sopisi hyvin.
Toisissa häissä olin sulhasen autonkuljettajana. Siivosin kirkon maastoauton niin siistiksi kuin pystyin. Ajoin ajoissa hotellille, josta sulhanen oli määrä hakea juhlaan. Odottelimme ja kello alkoi olla jo aika paljon. Tarkoitus oli mennä kahden auton kulkueena, torvisoittokunta rumpaleineen edellä ja sulhanen perässä. Odottelimme, että soittokunta pääsisi matkaan. Heidän autonsa vain ei ollut vielä tullut. Sitä odoteltiin ja pappikin jo soitti sulhaselle, ja uhkasi aloittaa, olisi syytä kohta tulla paikalle. Sulhanen pyysi vielä muutaman minuutin lisäaikaa. Joku soittokunnasta tuli ehdottamaan, että menisimme kaikki yhdellä autolla. Voisivat avata ikkunat ja soittaa niistä ulos. Mietin jo, olisiko kaikki ihmiset ja soittimet mahtuneet autoon ja miltä torvisoittokunta maastoautossa kuulostaisi noin kuljettajan korvin kuunneltuna, kun pihaan kurvasi avolava-auto, ja soittokunta nousi lavalle. Lähdimme ajamaan kirkolle vähän tavallista nopeampana kulkueena. Soittokunta soitti hääkulkueeseen kuuluvaa reipasta räimettä ja me tulimme perässä auton torvea toitotellen. Sulhanen huusi pysähtymään heti kun pääsimme kirkon parkkipaikalle ja juoksi morsiammensa vierelle kulkueeseen, joka oli jo marssimassa sisälle kirkkoon.
Iltapäivällä tunti ennen hääjuhlan alkua tulin leipomoon luvattua hääkakkua hakemaan. "Odota hetki, kakkua koristellaan parasta aikaa". Ennätin odotellessa juoda kahvin. Puolen tunnin kuluttua tuotiin minulle vesipullolaatikkoon pakattu valkoinen kakku, jonka reunat oli koristeltu vaaleilla väreillä ja sokerikukilla. Ilman muuta se oli oikea hääkakku, värikäs kakku iloiseen juhlaan. Lihakauppias teki suuren palveluksen, kun antoi asiakkaan olla väärässä. Ajoin kirkolle ja jälleen kerran sopivasti juuri ennen juhlan alkua. Aina täällä ennätetään ajoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti