Banaaneja

Tänään töistä tullessa oli keittiön pöydällä iso nippu pieniä erittäin hyvälaatuisia sokeribanaaneja. Kaksi päivää aiemmin ne katkaistiin banaanin varresta, joka tertun painosta oli komeasti kallistunut. Silloin vielä osittain vihreät hedelmät viettivät pari päivää säkissä pimeässä nurkassa ja tänään ne kaikki olivat upean keltaisia. Oman maan banaaneja!

Oliko noin vuosi sitten, kun vierailin Maswan kylällä ja ostin sieltä eräältä puutarhaharrastajalta banaanin alun. Mies vakuutteli, että lajike olisi erittäin hyvä. Sillä kertaa uskoin vakuuttelut. Kuinka usein olen kaupassa kuullut jotain olematonta ö-luokan tuotetta, rikkinäistä tai muuten huonoa kehuttavan ”erittäin hyväksi”. Mutta se piha ja pihan nurkan banaanikasvusto ja siinä kehittyvät tertut vakuuttivat. Ja se, miten mies esitteli kasvejaan. Niistä jokainen oli hänelle yksilö.  Mies oli saanut muutettua pienen pihan todella tuotteliaaksi puutarhaksi.

Nyt saimme tuosta taimesta ensimmäisen sadon. Ja mikä parasta, banaani kasvoi paikassa, josta muuttaessamme taloomme ajattelimme, että se oli ennemminkin kuin sementtiä, ei multaa. Se oli köyhtynyttä ja kuivaa savea, missä mikään ei kasvanut. Pienen kuopan kaivaminenkin siihen oli työn takana. Seitsemän vuoden kuoppakompostointi pitkin pihan nurkkia on saanut nuokin nurkat kasvamaan.

Isäni, aktiivinen puutarhaosaaja, on usein todennut, että ”jokaisen ihmisen pitäisi jollain tavalla osallistua ruoan tuottamiseen”. Se olisi järkevää, ja pienikin omavaraisuus tuo ihan uudenlaista mielihyvää. Itse tehty, itse kasvatettu, itse opittu, itse... - näillä asioilla on merkitystä. Ja itse kasvatetussa on se etu, että sitä syödessä todella tietää, mitä suuhunsa pistää.

Vaikka maassa, jossa kasvaa 120 erilaista banaanilajiketta, ei yleensä päivääkään tarvitse olla ilman banaaneja, jotenkin ne tänä iltana maistuivat paremmalta kuin koskaan ennen.