Kuivat luut

Joskus seurakunnan työntekijänä on kuin kasa kuolleita luita. Samanlainen läjä, kuin vanha valaanranka  Sansibarin hiekalla tai petojen kaluamat vaalenneet luut Serengetin savannilla. Tuntuu, ettei ole mitään uutta annettavaa kenellekään. Tyhjästä vesikuopasta ei vettä löydy sen enempää itselle kuin muillekaan.

 

Whitbyssä Pohjois-Englannissa on James Cookin patsaan viereen nostettu valtavat valaan kylkiluut portiksi.  Luiden välistä avautuu kaunis näköala kylää halkovan joen toiselle puolelle kukkulalle, jonka maamerkkinä ovat olleet jo satojen vuosien ajan Whitby Abbeyn, vanhan luostarin korkeuksiin kurottavat seinät, tai nykyisin se, mitä sodissa niistä on jäänyt jäljelle. Niiden vieressä on St. Maryn vanha kivikirkko ja suuri kelttiläinen risti. Asuimme puolen vuoden ajan tuon kukkulan juurella vanhassa talossa ja kuuntelimme usein St. Maryn kellojen kaunista melodiaa.

 

Vanhojen luiden välistä näkyvät siis vielä vanhemmat kirkko ja risti. Silloin, kun vanhat luut eivät jaksa keksiä mitään uutta, voi suunnan ottaa reilusti taaksepäin. Katsoa sitä, mitä meitä ennen eläneet ajattelivat, opettivat ja uskoivat.

Itselleni kelttiläinen kristillisyys, kelttiläiset arjen läheiset rukoukset ovat nousseet tärkeiksi elvyttäjiksi. Niissä on raikasta ilmaa, hengitystä ja sydämen sykettä, luonnonläheisyyttä ja turvallisuutta.  Niissä on myös paljon samaa, kuin kohtaan täällä Tansaniassa, uusien seurakuntien kysymyksissä. Tärkeintä niissä on se, että Jumala on arjessa mukana, ihan tässä vieressä.

Yksi monista minua puhutelleista rukouksista on David Adamin kirjassa Maja Erämaassa rukous ”Kun sytytän tulta”:

"Kun sytytän tulta, Herra,

käyn polvilleni sinun eteesi."

Juuri niin. Tuonkin pienen hetken, tulitikun raapaisun, voi pyhittää Jumalalle. Rukous jatkuu toiveella, että Jumala vastavuoroisesti  sytyttäisi rakkauden liekin sydämeen lämmittämään kotia ja ilahduttamaan naapureita. Nykyisin, kun sytytän saunan pesää, koetan muistaa rukoilla, että syttyvä liekki ja sauna voisivat olla iloksi myös muille, ei vain itsellemme.  Useamminkin voisi ystäviä kutsua samoilla lämmöillä saunomaan.

Hyvin puhuttelevaa on ajatus Jumalan kaiken ympäröivästä läsnäolosta. Jumala on edessä ja takana. Oikealla ja vasemmalla. Tulevaisuudessa ja myös mukana historiassa. Tässä paikassa ja minne ikinä matkustan. Koskaan ei lähetystyöntekijäkään vie Jumalaa mukanaan, vaan menee paikalle, jossa Jumala on jo läsnä.

 

Älä säikähdä kuivi luita ja tyhjiä vesikuoppia. Tartu silloin kirjaan, joka elvyttää kuivat luut.Omasta kokemuksesta voin suositella suhteellisen uusia mutta vanhan kelttiläisyyden ympärille kudottuja kirjoa, David Adamin "Maja erämaassa” ja ”Avoin portti” ja muitakin hänen kirjojaan. Hienolle  vaellukselle noihin maisemiin pääset Liisa Seppäsen ”Kelttiläisillä poluilla” kirjan matkassa. Niissä käydään mm. tuon yllä olevan kelttiristin juurella Whitbyssä. Nämä edellä mainitut kirjat toimivat myös hyvin yhdessä. 

”Jumala edessäni, Jumala takanani,

Jumala polkuni kaikissa mutkissa.

Jumala ylläni, Jumala allani.

Jumala kanssani kaikkialla.”