Maitokärryllinen kaiuttimia, jokin pääteaste, generaattori ja simppeli mikseri. Laatikossa neljä mikkiä ja muutamia sekalaisia kaapeleita. Mikseri on ostettu kallilla rahalla, mutta unohdettu suojata pölyltä ja hiekalta. Ei toimi kovin hyvin. Seurailen sivusta kun äänentoistoja rakennellaan hiekalle puun varjoon.
Kohta tulee toinen kärryllinen. Jokainen kuoro tuo aina omat äänentoistonsa. Ne pystytetään edellisten viereen. Kolmas setti on ollut jo pidempään pystyssä. Se on elokuva-automme katolla oleva kuulutusjärjestelmä. Pian hiekkainen aukio laulaa kovalla äänellä.
”Olen pahoillani musiikkimiehet, mutta tänään meillä pitäisi olla tässä jumalanpalvelus. Kävisikö, että soittaisitte vain yhtä cd-levyä kerrallaan? Tuo kolmen kombinaatio on vähän raskasta kuunneltavaa. Ja tuosta äänenpaineesta puhuisin kanssanne myös hetkisen.”
Tuimia katseita mutta musiikki hiljenee ja selkenee hieman. Tiedän miltä heistä tuntuu. Minuakin käytiin tökkimässä olkapäähän monenmoisten myyntimessujen konserteissa: ”Pojat, pankaa se pienemmälle. Tässä metelissä jää hunajat myymättä."
Sitten tulee musiikin vuoro. Laulua, tanssia, kitaraa, bassoa ja loput koskettimien koneistosta. Silloin kaikki on kohdallaan. Katson kun vanhus nousee muovituolistaan, ei mene ketään olkaan koputtamaan, vaan sulavin liikkein lähtee tanssimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti