Isä Bilingin pöydässä

Hyvää isänpäivää!
Vaikka tietysti nyt toivoisin, että voisin käydä juomassa kahvit isäni kanssa, se ei taida välimatkan vuoksi onnistua. Mutta voin kertoa eräästä isästä, jonka tapasin vain muutaman päivää sitten.

Istuimme silloin vanhan katolisen kirkon edessä puisilla jakkaroilla. Oli pimeä ja lämmin ilta ja odotimme majatalon isäntää, isä Bilingiä. Olimme päivän olleet Nyang'hwalen alueella Karumwan kylällä aloittamassa uuden luterilaisen seurakunnan toimintaa. Hiippakunnalla oli alkamassa vajaan viikon mittainen lähetystapahtuma, joka tähtäsi uuden seurakunnan syntymiseen. Pitkän ja pölyisen päivän jälkeen tuntui siltä, että tarvitsisi vain kaatua sänkyyn ja alkaa nukkumaan. Meitä siihen majapaikkaan yöpymään tulevia hiippakunnan työntekijöitä oli kolme, hiippakuntamme piispa, hänen kuljettajansa ja minä.



Karumwan kylää



Kauaa ei mennyt kun pihaan kurvasi vanha valkoinen avolava-auto. Siitä nousi pitkä jäntevä mies, joka oli pukeutunut pitkään valkoiseen kaapuun. Sen parokian eli seurakunnan padri eli katolinen isä ”pappi” oli saapunut. Mies hymyili ja halasi meidän kunkin vuorollaan ja toivotti tervetulleeksi. Opasti meidät ensin pienen vierastalonsa olohuoneeseen ja tarjosi juomista ja sitten ohjasi meidät huoneisiin.

Reissuun lähtiessä minulla ei ollut tietoa, millaisiin majotteisiin sillä kertaa päädyttäisiin. Ostin varalta jopa ylimääräisen lakanan jostain pienestä kangaskaupasta, jos majoittuisimme kylän talojen lattioilla. Harmittelin, että olin unohtanut moskiittoverkon kotiin. Vasta iltasella kuulin, että minulle olisi majoitus padrin vierastalossa. Ja millainen majoitus. Seurakunnan vanhoista toimistoista oli remontoitu pienet mutta mukavat vierashuoneet, joissa oli jopa omat kylppärit. Vieraanvaraisuus näkyi huoneissakin. Niiden pöydille oli tuotu vesi- ja soodapulloja meitä varten.

Asetuin hetkeksi huoneeseen, kunnes tuli kutsu illalliselle. Padri kutsui meidät pöytään. Pöytä notkui ruokia. Huomio kiinnittyi hedelmiin ja kasviksiin. En ollut vielä nähnyt sellaista tuoreiden kasvisten tarjoilua tansanialaisessa kodissa. Täällä kasvikset yleensä kypsennetään, tai tarjotaan jälkiruoaksi pieni siivu jotain hedelmää, usein ei sitäkään, tuoreiden kasvisten arvostus on aika vähäistä. Isä Bilingin pöydässä kaikki oli tuoretta.

Illallisella padri, Isä Thomas Kabika Bilingi, kertoi asuneensa alueella jo kolmentoista vuoden ajan. Pappina hän oli toiminut jo 1970 luvulta alkaen. Ensimmäinen kirkko oli rakennettu jo vuonna 1953, mutta lähetystyön tarve ei suinkaan ollut vielä loppunut, olihan puhe myös hyvin laajasta alueesta. Taikausko näkyy alueella edelleen monin tavoin.

"enimmäinen kirkko 1953"

Iltamyöhillä, aina päivän työt päätettyämme, palasimme hänen hoteisiinsa ja illallisilla istuimme yhdessä ja kävimme mielenkiintoisia keskusteluja. Vieraanvaraisuus jatkui joka ilta ja aamu. Illalla huoneen kynnykselle oli jätetty uusi saippua tai keitetty ämpärillinen vettä pesuvedeksi. Ja pöydät notkuivat. 

Hän kertoi noudattavansa hyvin kurinalaista ruokavaliota pitääkseen itsenä kunnossa. ”Syön itse yleensä yksinkertaisesti kyliltä saatavaa ruokaa, mutta jos tulee vieraita, silloin on kaikki syyt syödä hyvin yhdessä.” Terveelliset elämäntavat näkyivät. Hänen 65 vuoden ikäänsä oli hyvin vaikea arvata. Ruoka oli tarkkaan harkittua ja tapa, jolla hän toimii itse ennen kaikkea esimerkkinä, oli innostava. Hän kertoi, miksi ja miten vesimelonit kannattaisi syödä kuorineen, papaija siemenineen ja kuinka monet muutkin luonnon hyvät aineet kannattaisi syödä talteen. Puheessa ei kuitenkaan ollut paatosta, kaikkea ympäröi hyväntahtoinen huumori. ”Sitä olet, mitä syöt,” hän muistutti moneen kertaan. ”Ihmisistä, jotka haluavat aina syödä helppoa ruokaa (vaalea leipää, vaaleaa riisiä, vaaleaa ugalia ja vain makeita vihanneksia ja hedelmiä), ei tule koskaan kunnon pappeja. He eivät kestä sitä, kun oikeita vastoinkäymisiä tulee,” hän tuumaili hymyillen. (Jotta ymmärtäisi tämän paremmin, kannattaa kokeilla syödä papaija niin, että pureskelee siementkin.) Hän itse oli valinnut mm. pinattilajikseen erittäin voimakkaan lajin, sen hyödyllisten aineiden vuoksi. Tietoa hän oli hankkinut lukemalla ja laajan tuttavajoukkonsa asiantuntijoilta. Useat reissut eri puolille eurooppaa olivat myös selvästikin olleet hänelle merkittäviä.  

Hän kertoi, että hänellä on näky, kuinka kirkon työn on hyvä olla jatkuvaa opettamista. Hän haluaa opettaa kirkon ihmisille sitä, miten he voivat selviytyä omaehtoisesti erilaisista vaikeuksista ja esimerkiksi kehittyä maanviljelijöinä. Kirkon paikka ei ole olla vain ihmisten hengellisen elämän keskellä vaan kokonaisvaltaisesti auttamassa ihmisiä eteenpäin. ”Opiskelun kautta ihminen voi muuttaa elämäänsä.” Omavaraisuutta hänen talostaan olikin helppo oppia. Aurinkosähköä, kuivakäymälät, oma kasvimaa, jopa harjapensasta oli istutettu pihanperälle.

Eräs lause, jota hän toisti kerran toisensa jälkeen oli ”huolehdi (että pidät kiinni) säännöistä, niin säännöt huolehtivat sinusta”(keep the rules and rules keep you). Kurinalaisuus on hyväksi ihmiselle monissa asioissa, olipa sitten kyse terveydestä tai vaikka auton kunnossapidosta. Täällä ei koskaan saisi lähteä ajamaan etenkään maaseutureissuja ilman, että aina aamulla ensimmäisenä tarkastaa auton nesteet, renkaat jne. Tämän säännön muistaminen todellakin voi pelastaa hankaluuksilta, jopa hengen. Kyse ei siis ollut asioiden tekemisestä synnillisiksi, hengellistämisestä tai tuomitsemisesta, ei edes laista, joka kahlitsee, vaan ohjeista, jolla voi helpottaa ja parantaa omaa elämäänsä ja turvallisuuttaan.

"Huolehdi säännöistä niin säännöt huolehtivat sinusta!"

Alusta asti meille oli tullut selväksi, että hän todella toivotti meidät tervetulleiksi seurakuntansa alueelle tekemään lähetystyötä. Hän oli kutsunut meitä oman kirkkonsa rinnalla ”vetämään kristuksen kirkon yhteyteen niitä, jotka eivät siinä vielä olleet”. Eräänä iltana muiden jo lähdettyä nukkumaan jäin keskustelemaan padrin kanssa vielä pitkäksi aikaa. Kysyin, mistä hänen tavaton vieraanvaraisuutensa oikein kumpuaa? Hän kertoi, että hänellä oli siihen kolme opettajaa. Ensimmäinen oli presidentti Julius Nyere, joka kansallistamalla koulut oli antanut hänelle mahdollisuuden opiskella. Hän oli myöhemmin tajunnut asian merkityksen ja oli siitä yhä kiitolllinen. Hän oli perheensä ensimmäinen, joka yleensä sai minkään koulutuksen. Hän oli myös perheensä ensimmäinen kristitty. Toinen opettaja oli hänen oma perheensä. Esimerkiksi hänen äitinsä oli opettanut lapsiaan, ettei mikään ole niin typerää, kuin syödä ruokansa yksin. Kolmas opettaja oli Kristus. ”Jeesuksen sanat: minä olin nälkäinen, ja te annoitti minulle ruokaa, minä olin janoinen, koditon ja niin edelleen, ovat minulla sydämessä. Pyydän, niin kuin laulussa, Pyhää Henkeä täyttämään ja käyttämään meitä.” Majoituksen ja ruoat hän halusi tarjota meille ilmaiseksi, jotta sekin raha olisi käytettävissä ihmisten tavoittamiseen ja auttamiseen.



Tapasimme Isä Bilingin myös  Karumwan kylällä, jonne hän oli tullut
käymään kotikäynneille.



Illan lopuksi en voinut olla kysymättä vielä yhtä mielessä pyörinyttä kysymystä. Eikö hän kokenut ollenkaan, että hän ruokki nyt rottia laivassaan, kun olimme hänen vierainaan? Tiesimmehän kumpikin, että muutamat ihmiset mukanamme evankeliointityöhön saapuneesta isosta ryhmästä pyrkivät houkuttelemaan väkeä myös toisista kirkkokunnista luterilaisen kirkon riveihin, siis ”kalastamaan toisten lammikoista”, eivätkä pelkästään tavoittamaan "pakanoita”. Isä Bilingi vastasi: ”Haluan ajatella aina positiivisesti. Jos joku on menettänyt uskonsa meidän kirkossamme ja löytää uskonsa takaisin toisessa, en näe sitä tappioksi.”

Kun aikaisin aamuyöllä nousimme lähteäksemme ajamaan kohti kotikaupunkiamme, tapasimme ulkona valkoiseen kaapuunsa pukeutuneen isä Bilingin. Hän puhdisti automme ikkunoita.