90/365 tavaraa

Aamulla 22.5^oC, taivas pilvessä, puuskaista tuulta. Iltapäivällä 27.4^oC, selkeämpää.

Laatikoita kaivellessa löytyi kassillinen kaikkea, joista lähes kaikki oli säästetty vain siksi, että niillä oli ollut jotain tunnearvoa, mutta nyt enään ne eivät olleet erityisen merkittäviä. Aika moni niistä oli jotain sellaista, mitä oli joskus tuonut Suomesta, ei ollutkaan tarvinnut, mutta oli säästänyt koska oli tuonut Suomesta. Nyt niiden aika oli lähteä kiertoon, luulen että joku voi niillä tienata muutaman shillingin.

Seurasin kiinnostavaa keskustelua eräällä verkkosivustolla. Siinä ensin oli aiheena jokin pieni ympäristökysymys, mutta keskustelu paisui ja lopulta siinä puhuttiin jo ihmisten määrästä, maapallon kestämisestä ja luonnonvarojen loppumisesta. Toisinaan joku aina kirjoitti ajattelevansa, että ihmisiä vain on liikaa. Mutta kuka on se ylimääräinen? Syyttävä sormi kääntyy liian helposti kohti kehitysmaita.

Entä jos asiaa tutkisi toisinpäin. Kuka tässä maailmassa ne luonnonvarat kuluttaa? Kehitysmaiden köyhätkö?




Liekö koko kyläkään jossain sopivassa paikassa (kuten Kishapussa), kuluttaa yhtä paljon, kuin yksi tällainen suomalainen perhe. Ruokaa ehkä enemmän, mutta muuta kulutusta ei sitten juuri olekaan. Kun elämme leveästi, näytämme samalla koko maailmalle mallia kohtuuttomasta kulutuksesta, johon kaikki tavoittelevat. Olisiko siis aiheellista puhua, että meitä länsimaisia on liikaa?

Kristillieen ajatteluun tällainen keskustelu ei oikein sovi. Jokaisella ihmisellä on arvonsa ja oikeutensa elämään. Tällaisessa keskustelussa voidaan aina pyytää: "Osoita minulle kuka on se ylimääräinen ihminen, joka tänne ei mahdu!" On siis palattava puhumaan kulutuksesta. Ei siitä mihinkään pääse, että tämän pallon tulevaisuus on kiinni siitä, mitä me rikkaimmat täällä teemme.

Ylen uutisissa oli erittäin hyvä kirjoitus siitä, miten nurinkurista ajattelua me länsimaissa edustamme. Sitä paremmin maa taloudellisesti pärjää, mitä enemmän se kuluttaa luonnonvaroja. Liikelaitos, joka tekee nopeasti jätteeksi päätyviä mutta houkuttelevia tuotteita, pärjää markkinoilla. Systeemin kuuluisi olla toisinpäin. Kaiken pitäisi palkita siitä, mitä kestävämpää toiminta on. (Lue ihmeessä koko juttu: Maailmaa uhkaa ankara pula kaikesta)

Kulutuksen taso, joka olisi mahdollinen ja maailma sen kestäisi on jossain kehitysmaiden köyhimpien ja meidän länsimaisten välimaastossa. Paljon voi tehdä itsekin. Karkkipäiväajattelua voi soveltaa kuluttamiseen. Vain lauantaina kauppaan, ja silloin ostetaan kaikki mitä tarvitaan. Siis tarvitaan. Melko varmasti kulutus tippuu, kun yleensähän minkä tahansa porkkanan tai perunapussin hakemisen yhteydessä niin helposti ostaa ihminen muutakin, turhempaa.

Niin ja kuokka. Se lähti nyt kiertoon. Meillä oli niitäkin monta. Yksi koululainen sai siitä pakolliseen kouluvarustukseen kuuluvan kuokan.  Ämpärin ja patjan oli jo saanut ostettua. Vähän erilaista täällä tämä yläasteelle siirtyminen. Ei mahtunut ihan kaikki tarvittavat kynäpenaaliin. Koulutarvikkeet maksoivat sen perheen isän kahden kuukauden palkan verran ja varsinaiset koulumaksut enemmän. Vaikka varmasti teki perheen taloudelle kipeää, heidän tyttö on nyt koulussa.