perjantai 20. joulukuuta 2013

Harmaa mies - Joulusatu

Kun mietin, miten muistaisin teitä, tämän blogin lukijoita, kommentoijia ja sivulle sattumalta osuvia, päädyin siihen, että kirjoittaisin teille joululahjaksi sadun. Laitan tämän nyt jo vähän ennen joulua, jotta se ennättäisi ajoissa perille. Tästä se alkaa:
Harmaa mies
Eilen kävin kaupassa, oli joulukausi jo alkanut. Räntäsateen laikuttamat hymyttömät hahmot työnsivät ostoskärryjään ja lukivat vakavina ostoslistojaan reipasta joulumusiikkia sietäen. Ostin pienen purkin silliä ja kotiini palasin. Aloin pottuja keittämään. Kun ne kattilassa kiehuivat, odotin ja ulos ikkunasta katselin. Huomasin, kun toisella puolen katua yksi puu huojui toisin, kuin ne joita alkutalven tuuli taivutti. Katulampun valossa näin; harmaa mies oli koivuun kiivennyt.
Ei miehellä olisi pitänyt olla siihen puuhun mitään asiaa, mutta siellä hän oli. Kostea lumi kimmelsi harmaalla puvuntakilla ja harmailla housuilla. Jotain hän siellä puuhasi pienen hetken ennen kuin hän linkkuuveitsen taskuun taitteli ja alas puusta kiipesi. Vielä puun juurellakin hän jotain touhusi, ja jos oikein näin, hän hymyili. Sitten hän lähti kohti kaupunkia. Kun tarkasti tähtäsin, puun latvuksessa pienen laatikon näin.
Jäin asiaa pohtimaan.
Kiinnostuin hänen puuhistaan.
Pyysin tuttujanikin auttamaan
Jos sattuisivat huomaamaan.
He riensivät heti kertomaan,
kun näkivät hänet touhuissaan.
Päivät kulkivat kulkuaan,
Joulukalenterit luopuivat luukuistaan,
Ja mies vain jatkoi puuhiaan.

Pieniä laatikoita ilmaantui puiston puihin ja muualle, kadun varrelle ja keskustaan. Niitä katselin ja mietin miksi hän laittoi niitä puihin roikkumaan. Koskaan en päässyt sitä kysymään, aina hän lähti hymyillen edeltä kulkemaan. Juuri ennen joulua en miestä nähnyt enään puuhissaan. Arvelin laatikkoleikin siihen loppuneen.

Sitten aamulla heräsin uuteen ääneen,
ensin  hieman utuiseen,
tuskin kuuluvaan, mutta kauniiseen
joka sekoittui aamun raukeaan hiljaisuuteen,
ja oikeaan lumisateeseen.
Se ei häirinnyt, vaan toi väriä aamun harmaaseen,
lämpöä kaupungin viileyteen.
Siinä oli iloa joka sai kasvot hymyn virneeseen.

En tiennyt mistä ääni oli peräisin, pystyin sen kuulemaan, en suuntaa siitä heti ottamaan. Se oli musiikkia paljon suurempaa, joka hengitti hyvällä rytmillä. Siinä oli ilmaa, pakkasyön puhdasta raikkautta, lämpimän merenrannan hoitavaa tuoksua ja kevyttä iloista juoksua. Siinä soi ensimmäisen joulun kirkas tähti ja kapaloidun lapsen puhdas tuoksu. Sitä kaikkea tuli sävelinä siitä pienestä puunlatvan laatikosta, koivun valkoiselta rungolta, naapurin tammen oksalta ja lyhtypylvään harmaalta varrelta.

Lähdin kaupungille kävelemään ja näin sen paljon muuttuneen. Painuneet päät olivat pystyssä, ihmiset kulkivat ja iloa tunsivat. Musiikki tarttui vaatteisiin ja sai niiden värit vaihtumaan. Jokainen lauloi aamun uutta sävelmää. Menivät töihin tai kotiin hymyillen, pientä laulua laulaen. Arvelin, etteivät heidän kaikki taakkansa olleet hävinneet, mutta ne olivat keventyneet.

Kävelin koivun juurelle ja ohuen johdon näin. Otin johdosta kiinni ja lähdin kulkemaan sen päätä päin, sitä tuoreessa hangessa seurasin. Se kulki puulta koilliseen. Se kiipesi latvaan vaahteran, siellä roikkuvaan rasiaan ja laskeutui alas uudelleen. Se kiipesi kolmannen oksalle ja tuli toista puolta takaisin, taas ylös latvukseen ja sieltä kuusen hankalaan tiheyteen. Johtoa seurasin kunnes laskuissa sekosin, moneeko puuhun kiipesin ja kahdeksaan lyhtypylvääseen, kaikissa niissä sen pienen laatikon näin. Hengästyin ja hymyilin.
Johto vei kaupungin laidalle, talon takapihalle, harmaalle vajalle ja vajan oven alle. Koputin oveen ja sen avasin. Löysin pienen patteriradion, johon johto näytti johtavan. Radion vieressä oli sänky ja sängyllä makasi mies, harmaassa juhlapuvussaan, hiljainen hymy kasvoillaan. Miehen näin nukkuneen, en halunnut häntä herättää. Kaupungin apatia oli ollut tappavaa.
Oli halunnut saada sen muuttumaan.
Ei ollut jäänyt apua anomaan,
oli itse alkanut toimimaan.
Oli saanut koko kaupungin laulamaan.
Uutta väriä maalaamaan.
Hymyillen toisia kohtaamaan.

Painoin oven hiljaa kiinni ja hyräillen kaupunkiin palasin. Sen koivun kohdalla pysähdyin ja musiikkia hetken kuuntelin. Pystyisinköhän minäkin jotain tekemään, iloa toisille tuottamaan. Sen ei täytynyt olla kovin vaikeaa, kun harmaa mies ja patteriradio,  nuokin kaksi siihen pystyivät. Ajattelin naapurista aloittaa ja menin ovelle sanomaan: "tuolla olisi silliä ja perunaa, jos teille sattuisi suolapala maistumaan".


Siunattua  Joulua!
Mikko

2 kommenttia: