Yksi tuttava soitti ja kertoi, että hänen naapurillaan olisi pari
helmikanaa myytävänä, haluttaisiinko? Sanoin, että ei muuta kuin hieroa
kauppoja, kyllä ne meille sopivat, olin pidempään jo niitä haikaillutkin
pihaamme. Seuraavana aamuna mies pyöräili pihaan tomaattikori tarakalla ja
korin raoista kurkisteli kaksi sinisenharmaata päätä. Kohta saapasteli pihalla
kaksi nuorta helmikanaa. Niille sai myös takuun. Jos sattui tulemaan samaa
sukupuolta, saisi toisen käydä vaihtamassa eriin. No, minullepa on ihan sama,
millainen pariskunta tämäkin on, kahdessa on meille ihan kylliksi. En voi kieltää,
etteikö kiinnostus näihin lintuihin johtuisi osaltaan perhondisontaharrastuksestani. Ajattelin sopia lintujen kanssa, että ruokkisimme niitä hyvin ja
vastavuoroisesti ne voisivat varistaa silloin tällöin höyhenen tai pari, niin
kuin linnuilla muutenkin on tapana. Pian tottuivat linnut ja koirat toisiinsa,
ja yöksi ne kömpivät kanojen kanssa samalle orrelle. Hauskoja otuksia.
Yksi
juttu niissä on kuitenkin aika ainutlaatuista, nimittäin ääni. Sillä metallinsointuisella
kimakalla kailotuksella on hyvin vähän kilpailijoita lajissaan. Fasaanikin
taitaa jäädä toiseksi. ”Se laulu on sanoinkuvaamaton. Se on hyytävää se laulu.
Se ihan kirvelee päätä. Sillä ölinällä voisi irroitella vanhat maalit veneestä”
tuumaili Kettunen laulusta, jota kuuluu
muille, kun joku laulaa kuulokkeet korvilla kappaleiden mukana. Näyttääpä tuo
onnistuvan ilman kuulokkeitakin.
Lapset varmastikin nimeävät nuo ihan pian. Jos
eivät keksi nimiä ajattelin ehdottaa, että olisivat Hanna ja Marski. Muistatko
ketkä olivat ne alkuperäiset H&M? Näissä on jotain samaa. Nämä tosin asuvat
nyt ihan tässä pihassa, mutta niissäkin on vahva lataus (savannin) vapautta.
( Lainaus: Markus Kajo, ”Kettusen kirja”)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti