Yhtenä päivänä ajattelin,
että antaisin pienen rasian perhoja. Olin kalastelemassa rannalla kapean kanavan.
Toisella puolella kanavaa oli pari pikkupoikaa ongella. Huoltoasemaonget, isot
koukut ja saaliina pelkkää turhautumista. Väärät välineet, olisi pitänyt olla
pienet koukut tai pikkuperho siimassa. Minulla oli sopiva rasia ja ajattelin
antaa sen heille. Pojat kyllästyivät ja pakkasivat onkensa. Kävelivät ohi ja
kysyin, ”tuliko kalaa?”, kun en muutakaan tervehdystä keksinyt. Pojat
vastaisvat jotain sellaista, ”ettei tarvitse alkaa v...” ja jatkoivat matkaa
suuttuneina. Harmillista. Toteutus vähän siis ontui. Ei sikseen, muistin kyllä
pian myös, että itsekin varoittelen lapsiani kaikkien outojen aikuisten
jutuille menemisestä.
Ehkä on hieman helpompaa löytää
tavaroillemme tarvitsijoita täällä. Aidan takana, työpaikan portilla.
Kaupungilla kulkiessa.
Kohta tämä kokeilu
päättyy. Osaisikohan sitä olla vuoden ostamatta yhtään tavaraa. Sitä voisi
seuraavaksi kokeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti