Leijona ja leopardi

Vanhempi mies tuli viereen istumaan ja juttelemaan pitkän ajan kuulumiset. Jutut kääntyivät 25 -vuotiaan hiippakuntamme historiaan, hän oli seurannut sitä koko tuolta matkalta ja läheltä. Hän kyseli työkuulumiseni ja kerroin, että nykyisin elokuvatyötä tehdään kahden auton voimin. Hän ilahtui ja sanoi, että sitä täällä tarvittaisiin. Kyselin, milloin elokuvatyö oli alueella alkanut ja sanoi, että melko pian, kun hiippakunta oli perustettu, ja laski että ainakin 23 vuotta sitten. Sitten hän kävi muistelemaan matkan varrelle mahtuneita juttuja. Sinema Leo elokuvatiimi oli joutunut oikeudenkin eteen. Tiimi oli pitänyt tavanomaiset elokuvajutut ja muut jossain kylässä ja jostain syystä juuri tuon reissun aikana alueen noitatohtorit, joita oli ollut ueampiakin, olivat kokeneet vahvan kutsun jättää taikuudet. Yhteisön vanhin noita ei ollut ollut paikalla mutta muut olivat päättäneet kasata kaikki taikakalunsa nuotioksi ja polttaa ne, vapautuakseen vanhoista kahleista, niin tarinaa kertova mies kuvasi tilannetta. Nuotioon oli kannettu kaikenlaista kurpitsankuorista ja lasihelmistä aina leijonan-, leopardin- ja hyenaannahkoihin.

Kun yhteisön johtava noita oli vähän myöhemmin palannut takaisin, oli hän alkanut kyselemään, mihin kaikki tarpeet olivat hävinneet. Ihmiset olivat kertoneet tapauksesta, ja siitä, miten muut olivat päättäneet luopua vanhoista jutuistaan ja halunneet polttaa vanhat taikakalut. Mieshän oli siitä vimmastunut ja lähtenyt syyttämään elokuva-auton väkeä tapahtuneesta. Oli mennyt virkavallan puheille asti, nostanut syytteen omaisuutensa tärvelemisestä ja elokuvamiehet oli kutsuttu oikeuden eteen. Elokuvamiehet olivat vakuutelleet, etteivät he olleet tehneet muuta, kuin julistaneet hyvää sanomaa näyttämällä elokuvaa Jeesuksen elämästä ja kannustaneet liittymään kirkon toimintaan mukaan, niin kuin lähetystyössä on tapana. Kaikki tavaroiden polttamiset olivat lähteneet kyläläisistä. Vahvasti oli kuitenkin noita miehiä syyttänyt ja vaatinut korvaamaan hänen tuhottuja tavaroitaan ja rankaisemaan heitä. Tuomari oli kysynyt noidalta, mitä kaikkea oli menettänyt. Leijonan-, leopardin- ja hyenaantaljat ja mitä muuta kaikkea. Tuomari oli alkanut kyselemään, millaiset luvat miehellä oli ollut noiden rauhoitettujen eläinten tappamiseen ja valtiolle kuuluvien taljojen ottamiseen taikakaluiksi. Noita oli alkanut täristä – niin kertoja kertoi ja näytti  kuinka mies oli vapissut – ja oli alkanut pyytämään, että juttu unohdettaisiin. Niin oli sitten tehty ja elokuvat olivat saaneet taas jatkua. 

 

täytetty leijona nane nane -markkinoilla

Ylen sivuilla oli tänään nostettu 1960 -luvulla kuvattu Tansania dokumentti, jossa liikutaan mm. Ilembulassa ja Njombessa, sekä MAF:in siivillä. Dokumentin on tuottanut Suomen Lähetysseura. Siitäpä lisää vielä pykälän vanhempaa historiaa. Monia dokumentin kysymyksistä pohditaan yhä edelleen.

Katso dokumentti tästä! 

Ps. jos joskus näitä juttuja lukiessa tuntuu, että kieli on kuin 100 vuotta vanhoissa lähetyslehdissä, se johtuu tavastani yrittää olla uskollinen niille termeille, joita kertojat itse käyttävät. Täällä puhutaan ihan yleisesti noidista, taioista, pakanoista, hengistä, henkivalloista, ja aika usein esimerkiksi mielenterveyden ongelmia, joille meillä on jo ihan selkeät määritteet ja diagnoosit, pidetään erilaisina henkien aiheuttamina ongelmina.